Näin vältät joulustressin

01.12.2025

Lempeämpi joulu – hyvinvointia ilman suorittamista

Joulukuu herättää monessa meissä monenlaisia, ristiriitaisiakin tunteita. Toiselle joulu on vuoden odotetuin juhla – kynttilöitä, lämpöä, hyvää ruokaa ja rakkaat ympärillä. Toiselle se voi olla kiirettä, velvollisuuksia ja tunnetta siitä, ettei mikään riitä. Eikä tätä helpota ainakaan some, joka tuuttaa näkyville aina vain uusimpia versioita tuotteista, joita jo omistamme ja jotka ovat vielä vallan mainioita sekä niistä kuuluisista joulukiloista, joita tulee sekä välttää, että pudottaa heti joulun jälkeen.

Joulukoristeidenkin kuuluu olla tänä vuonna jotain tiettyä sävyä, ainakin jos sosiaaliseen mediaan on uskominen.

Miltä kuulostaisi joulu, jossa keho saa liikkua ja/ tai levätä, mieli rauhoittua ja joulupöydässä nautitaan oman näköisistä ruuista, ilman syyllisyyttä tai suorittamista ja ilman valtavaa turhien tavaroiden ja syömättömien ruokien ostoa?

Joulukiireet voi pysäyttää pienillä teoilla

Jouluvalmisteluista tulee helposti lista vaatimuksia: siivous, ruuat, lahjat, aikataulut, muistamiset, sukulaisten luona vierailut. Lapsuuteni joulunaika alkoi siivoamalla kaappeja. Siis aivan kuin vieraat, joita meille ei tullut, olisivat syynänneet keittiön kaappien takanurkkien pölyjä. Kaapeista siirryttiin sujuvasti verhoihin. Joka huoneeseen piti vaihtaa jouluverhot (ja pääsiäisverhot, ja kesäverhot ja ja ja) ja sitten pestä sauna.

Siivota oli pakko, katosta lattiaan ja ruokia piti olla aina ne samat laatikot ja paistit. Työpäivien jälkeen ja kahden lapsen kanssa meidän vanhemmilla olisi varmasti ollut parempaakin tekemistä. Jos koet, että jouluvalmistelut - olivatpa ne sinulla millaisia tahansa - vievät sinusta enemmän kuin antavat, voisitko tarkastella näiden pakollisuutta uusin silmin?

Entä jos tänä vuonna tekisit vähemmän – ja tuntisit enemmän?

Voit pohtia seuraavia:

  • Mitkä asiat tuovat minulle oikeasti joulun tunnun ja mitkä teen velvollisuudesta?

  • Voinko jättää tänä vuonna jotakin tekemättä?

  • Mitä jos joulu olisi enemmän läsnäoloa kuin ostoksia ja puhtaita jalkalistoja?

Joskus suurin joululahja itselle on lupa hellittää. Kodin ei tarvitse olla täydellinen, joulusta ei tarvitse tehdä somekelpoista esitystä. Joulu syntyy pienistä hetkistä: kuppi teetä kynttilän valossa, rauhallinen kävely lumisessa metsässä, nauru yhteisen pöydän ääressä ja vatsat täynnä hyvää ruokaa. Joulun tunnelma muistetaan, ei sitä, oliko siellä astiakaapissa pölyä ja olivatko joulukoristeet tältä vai edellisvuodelta.

Jouluruoka ei ole synti vaan nautinto

Moni meistä elää joulukuussa ristipaineessa: pitäisi syödä terveellisesti, mutta myös nauttia joulun mauista. Jouluun "kuuluu" tunnetusti monenlaista ruokalajia, eikä terveellisyys ole ollut niiden keksijällä prioriteettilistan ykkösenä. Muista, ettei joulu ole mikään kontrolliharjoitus. Ruuasta saa ja pitää nauttia, oli kehonpainosi mikä tahansa.

Joulupöydässä voit pohtia seuraavia:

  • Mitä oikeasti haluan syödä, mistä nautin ja mitä syön vain koska on "pakko"?

  • Voinko syödä hitaammin ja maistella, pelkäämättä ruuan loppuvan?

  • Jos jouluruuat eivät maistu, voisinko syödä jotain muuta?

Kun ruokaan suhtautuu lempeästi, keho kyllä kertoo, milloin se on saanut tarpeeksi. Nauttiminen ei katoa, vaikka söisi kohtuudella.

Lempeä joulu myös maapallolle, vältä ylikulutusta

Joulu on helposti kulutuksen juhla, joka saa monesti järjettömät mittasuhteet. Lahjoja ostetaan varmuuden vuoksi, ajatuksella "enemmän on enemmän" ja ruokaa tehdään pataljoonalle, vaikka syöjiä on kolme ja osa päätyy väistämättä roskiin. Kun ylikulutamme, kulutamme maapallon varojen lisäksi omaa jaksamistamme. Vähemmän voisi siis itseasiassa ollakin enemmän.

Tässä kolme lempeää keinoa vähentää kuormaa ilman, että ilo kärsii:

1. Anna vähemmän, mutta merkityksellisemmin

  • Aineeton lahja (aika, elämys, halaus, yhteinen kävely)

  • Hyödyllinen palvelu, kurssi, valmennus, hieronta (suosi pienyrittäjää)

  • Itse tehty pieni lahja tai kirppislöytö 


2. Valmista ruokaa sopiva määrä

  • Tee lista: mitä oikeasti tarvitaan? Millä on menekkiä ja mitä ei oikeastaan koskaan syödä
  • Suunnittele jo valmiiksi, mitä tehdään mahdollisista tähteistä (esim. hernekeitto joulukinkun jämistä on ihanaa!)
  • Ruokaa voi täydentää joulun aikana jos jokin pääsee loppumaan, kaupat ovat kyllä auki
  • Kohtuullisuus on myös hyvinvointia

3. Hidas joulu kuluttaa vähemmän

  • Kun hidastamme, meillä ei ole tarvetta täyttää joulua ostamisella
  • Virittäydy tunnelmaan hetkien, ei tavaran kautta
  • Pysähdy. Nauti rauhasta.

Joulun lopullinen ydin?

Ei kotia täynnä uusimpia koristeita, ei täydellisiä somepipareita, ei kymmentä sorttia ruokaa.

Vaan se, että:

💚 sinä saat levätä
💚 sinä saat nauttia
💚 sinä saat olla läsnä itsellesi ja läheisillesi
💚 sinä saat olla kohtuullinen tai vetää ruokaöverit - ilman syyllisyyttä

Joulu voi olla lempeä, riittävä ja hyvä. Ehkä jopa parempi, kun kaiken ei tarvitse olla suurta ja kiiltävää.